Tervetuloa vihreitä arvoja puolustavalle sivustollemme! Jos ympäristöteot ovat lähellä sydäntäsi, olet tullut oikeaan paikkaan ja luultavasti viihdyt artikkeleidemme parissa.
Vihreät teemat
Johtoajatuksenamme toimii luonnonsuojelu sen monissa eri muodoissa. Annamme vinkkejä, joiden avulla jokainen Matti ja Maija Meikäläinen voi tehdä entistä luontoystävällisempiä valintoja ja tehdä näin samalla omasta elämäntyylistään aiempaa ekologisempaa. Myöskään pienten ympäristötekojen merkitystä ei pidä aliarvioida, sillä jos jokainen meistä tekee pieniä tekoja, muodostuu niistä yhdessä entistä suurempia virtoja. Esimerkiksi kasvisruuan, tai jopa täysin vegaanisen ruokavalion suosiminen on esimerkki ympäristöystävällisestä arjen teosta.
Nostamme artikkeleissamme esiin Greta Thunbergin esimerkin, joka on inspiroiva ja kiehtova. Nuoresta iästään huolimatta Greta on saanut jo paljon aikaan. Hän on herättänyt keskustelua ja vaikka häntä on myös kritisoitu, on hän ainakin rikkonut vaikenemisen muurin, mikä on tärkeää, jos tilanteeseen halutaan muutosta.
Nostamme esiin myös merikotkan mielenkiintoisen tilanteen. Tämä upea kotka on esimerkki siitä, kuinka päämäärätietoinen ja sitkeä suojelutyö on onnistunut pelastamaan lajin sukupuutolta. Tällä hetkellä merikotkia on jo paikoitellen niin paljon, että osassa maata niitä haluttaisiin alkaa metsästää, mikä tuntuu melko hurjalta ajatukselta. Kerromme aihetta käsittelevässä mielenkiintoisessa artikkelissamme mistä tässä tilanteessa oikein on kyse ja miksi tähän tilanteeseen on ajauduttu.
Kenelle sivustomme on suunnattu?
Monipuolinen vihreitä arvoja puolustava sivustomme on suunnattu kaikille luonnosta ja luonnonsuojelusta kiinnostuneille lukijoille. Sen tavoitteena on erityisesti nostaa esiin pienten arkipäiväisten tekojen merkitys luonnonsuojelussa ja luontoystävällisen elämäntyylin luomisessa. Toivomme, että vihreitä arvoja puolustava sivustomme onnistuu inspiroimaan myös sinua tarkastelemaan elämäntyyliäsi ympäristönsuojelun näkökulmasta ja tekemään siihen tarvittaessa sellaisia muutoksia, joista ympäristö kiittää. Nämä muutokset voivat liittyä esimerkiksi lentämiseen, yksityisautoiluun, lihansyöntiin tai kulutustottumuksiisi. Toivomme, että vihreistä arvoista tulee keskeinen ja luonnollinen osa myös sinun elämäntyyliäsi!